Velat ja säästöt 6.8.2020

Töissä vietetyn viikonlopun jälkeen alkaa pikkuhiljaa arkirytmiin taas mukautumaan, kunnes saapuu seuraava viikonloppu ja jälleen sivutyöt 😄 ensi viikonloppuna sentään vain lauantaina iltatyöt, ettei perjantaina tarvitse tuplaa painaa vaikka olisi ollutkin tarjolla vuoro sillekin iltaa, mutta joku järki tallella 😉

Noniin, pääsin hieman kiinni siihen, mihin aikaan kuusta tiedän lainojen/velkojen todellisen tilanteen. Luottokortit ovat molemmat tiedossa kuun ensimmäinen päivä, mutta päätin sittenkin ottaa oman osuuteni, eli 50%, joustoluotosta mukaan näihin laskelmiin koska poishan sekin on maksettava. Olemme puhuneet, että hakisimme omat joustoluotot joilla tuo yhteinen maksettaisiin pois, mutta sitä yrittäessä viimeksi, molemmille sitä ei myönnetty. Joten toistaiseksi kitkutellaan näin.

Tässäpä siis saldot 6.8.20;

Velat
Luottokortti 1; 866,19€ 
Luottokortti 2; 3383,10€
Joustoluotto; 6743,58€
Yhteensä 10 992,87€ 

Säästöt
Puskuri; 200€
Käteinen; 127,71€
S-pankki; 152,17€ 
Yhteensä 479,88€

Nuo säästöt ovat sellaisia mihin pyrin viimeiseen asti olemaan koskematta, ellei jostain syystä totaalinen paniikkitilanne tule. Lisäksi erillään on vielä vakuutus/vero/tms-säästötili mihin laitan kuukausittain rahaa ja sieltä makselen ko laskuja sekä erikseen viihderahatili, josta sitten voi maksella humputteluviikonloput. Vakuutus/verotili on ikävän tyhjä tällä hetkellä, siellä on 50€ ja viihderahastossa 93,21€. Voisinhan toki nämäkin huvin vuoksi listata vielä kolmanneks kategoriaksi. Niin juu ja hetken mielijohteesta avasin erillisen tilin vielä lahjoihin laitettaville rahoille 😅 siellä on 50€. 

Kerroin viimeksi tilanneeni Kaikki rahasta -kirjan, koska se oli tarjouksessa, mutta niinhän siinä kävi että sain sähköpostin sieltä jossa kerrottiin että kirja on valitettavasti loppunut toimittajalta. Höh. En sitten saanut rahakirjaani 😄 enkä raaskinut tilata yli 20€ hintaan eikä toristakaan löytynyt.

Ja verottajakin muisti, eikä plussamerkkisellä summalla. Siinä lähinnä syy miksi olen painanut lisätyötä viime aikoina normaalia enemmän, mutta onpa mätkysumma pian kasassa. Sitten kaikki sen jäljeen käteen jäävä onkin kotiin päin. Tai ehkä lyhennyksiin päin 😄

Nyt on kova motivaatio budjetointiin, tulojen ja menojen seurantaan, kulutuksen vähentämiseen ja velkojen poismaksamiseen! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Budjettikuukauden viikko 2/4

Budjettikuukauden viikko 1/4 katsaus

Kuulumisia